Joulu-pelko

IMG 3313

Joulu on yksi merkittävistä tapahtumista kalenterivuodessamme ja voisi kuvitella, että sen odottaminen on iloinen asia. Minun kohdallani odotus on ollut pienien pelkojen sävyttämää jo usean vuoden ajan. Lapsen omainen odotus lahjojen saamisesta on jäänyt kauas pois, samoin tunnelmoiminen tai Joulukirkko eivät ole saaneet minua lämpenemään joululle.

Tänään kiertelen kauppoja ja etsin sänkyä uuteen asuntoon, jossa tilaa ei ole niin paljoa kuin aikaisemmassa. Itsetuntemuksen kautta oma käytännöllisyyteni ja suorituskeskeisyyteni ovat tulleet minulle tutuksi. Saan asiat hoitumaan nopeasti ja tehokkaasti, mutta lähes kaikki mitä teen on tasapaksua ja ilmeetöntä, en ole pitkiin aikoihin löytänyt minkäänlaista innostusta tekemisestä olipa se sitten mitä tahansa. 

Kun puhelin soi,ensimmäinen ajatus jo ennen siihen vastaamista on se, että mitähän nyt on tapahtunut?, onko jonkin asia jäänyt tekemättä? tai mitähän nyt pitää taas tehdä?. Joulu tuntuu tavanomaista arkielämää vieläkin raskaammalta, vaikka sen pitäisi olla rauhan ja rakkauden juhla.

© Jukka Korhonen 2018