Joulu-pelkoni toteutuvat 

IMG 3321

Joulu pyörii lähes täysin 89- vuotiaan äitini antamien nuottien mukaan. Kukaan meistä ei ole kyllin vahva tekemään muutoksia jouluohjelmaan, joka noudattaa perheemme vanhoja perinteitä. Ilmassa on paljon jännitystä ja turhautumista, erityisen raskasta on katsella, kun äitini yrittää loihtia esiin vuosikymmenien takaista joulutunnelmaa. Nuo ajat ovat useiden vuosikymmenien takaa ja kuulen useaan kertaan hänen muistelevän, kuinka Joulun valmistelu, ruoka-aineet ja ihmisten oleminen olivat ennen huomattavasti paremmin kuin nykyisin. 

Jossakin mieleni syvissä rakenteissa tunnen syyllisyyttä siitä, kun äitini ei voi kokea sellaista joulua, mikä olisi hänelle mielekäs, rauhallinen sekä rakkaudellinen. Istumme joulupäydässä, joka on ääriään myöten täynnä ruokaa, vaikka useaan kertaan olemme sopineet, että laitetaan vain kohtuullinen määrä ruokaa, jotta ei tarvitse viikkotolkulla stressata siitä, että laitetut ruoat jäävät syömättä. Tämä tavoite ei toteutunut tänäkään vuonna, lisäksi joulupöydässämme on sama painostava tunne kuin aikaisemminkin ”ottakaa nyt tätä kalaa, kun sitä on nyt laitettu!”, ”nyt on ihan pakko jonkun syödä tätä lihaa, kun sitä on näin paljon vielä jäljellä”, tämä painostava lista on lähes loputon. 

En halua moittia meidän joulua tämän enempää, sillä olin taas kerran täydellisen kykenemätön tekemään minkäänlaisia muutoksia järjestelyihin. Luovuuden polku opettaa minulle, että en osaa luoda omaa eläämäni. Kokonaisuus vahvistuu, kun saan myöhään jouluaattoiltana tiedon siitä, että kynttilän muovinen reunus oli syttynyt palamaan, palavaa muovia oli pudonnut pöytäliinalle, joka sekin oli syttynyt palamaan. Onneksi palovaroitin toimi ja äitini oli saanut tulen sammumaan keittiön lavuaarissa olevalla vedellä.

Saan tämän joulun tunnelmaan lisään syyllisyyden tuntoa, sillä lähtiessäni kotiin ajattelin, että tuo kynttilä pitäisi sammuttaa. Sen sijaan, että olisin vain puhaltanut sen sammuksiin, huomautin asiasta äidilleni, joka lupasi huolehtia asiasta. Rauhan ja rakkauden juhla muuttui pieneksi murhenäytelmäksi, jossa pääroolissa olivat kynttilä ja palanut pöytä. Tähän on hyvin vaikeata enää lisätä mitään.


© Jukka Korhonen 2018