Näkyvää ja näky-mätöntä

"Vanha mies vaalea, pitkä parta, harteillaan viitta. Nuoruus ja voima tulvivat hänen silmistään. Istui kivellään, katsoi kai jonnekin kauas…" 

310ba8a1-c982-4b01-95ee-6c9b780d2975

Työpäivä on päättynyt, istun junassa ja olen matkalla kotiin Lahteen. Puhelimeni soi lähes täydessä junassa, mutta vastaan silti, koska muistan Markun minulle lähettämän kansikuvan hänen uudesta runokirjasta.

En viitsi puhua paljon, koska pelkään muiden kanssa matkustajien häiriintyvän turhanpäiväisestä höpötyksestäni. Näin puhelusta muodostuu mielenkiintoinen runohetki, jossa Markku lukee runojaan langan toisessa päässä ja minä kuuntelen niitä istuen täydessä junavaunussa.

Runot ovat mukaansa tempaavia ja niissä on paljon viittauksia asioihin, joita olemme saaneet Markun kanssa yhdessä kokea. Vaikka runot ovat syvällisiä, ne tekevät minut iloiseksi ja leikkisäksi. Emme kumpikaaan kommentoi niitä vuoropuheluna, huomaan runojen päättyessä sanovani, "noihan se menee" tai "tuoltahan se tuntuu”.

Runohetkemme päättyy yhteiseen toteamukseen, pitäisi varmaankin tavata jossakin vaiheessa. Tule tänne Riihoon jonakin viikonloppuna, niin lämmitetään sauna ja luetaan lisää runoja, toteaa Markku puhelun päätteeksi. Taianomainen hetki on nopeasti ohi ja matka kohti kotia jatkuu.

© Jukka Korhonen 2018